Peurungan kylpylähotellissa

Allergia-ja astmaliiton järjestämällä sopeutumisvalmennuskurssilla!

olohuone-normal.jpg

Kurssille haettiin jo alkuvuodesta lääkärin lausunnon kanssa ja meillä kävi onni, kun Maximuksen hakemus hyväksyttiin ja pääsimme koko perheellä todelliselle lomalle. Majoitus Peurungassa oli huoneistohotelli Peurantähdessä, jonka huoneistolle ei meidän kännykkäkameralla otetut kuvat tee ollenkaan oikeutta.. Kaksi makuuhuonetta ja tupakeittiö. Siisti ja allergiaystävällinen.

keitti%C3%B6-normal.jpg

Keittiö ei juurikaan ollut käytössä kuin ensimmäisenä päivänä ennen kurssin alkua -mutta tulevaisuutta silmällä pitäen tiedämme, että majoittuminen onnistuu vallan mainiosti!

Kurssilla oli hyvin tiivis aikataulu, mutta meidän perheessä ei kukaan nuku enää päiväunia, niin ehdimme joka päivä uimaan ja pelaamaan perheenäkin. Perheitä oli kahdeksan eripuolilta Suomea ja lapsia yhteensä 20

-mahtavia perheitä kurssilla olikin -vertaistuki vanhempien keskusteluissa antoi monta uutta näkökulmaa ja lapsilla oli omassa ohjelmassaan paljon kaikkea kivaa; leikkejä, pelejä ja monella eri tavalla allergia/astma/atopia-asiaa. Kurssin parasta antia olikin juuri tämä vertaistuki -sekä lapsille että aikuisille!

Kiitos ihan jokaiselle ihanalle perheelle, jotka olitte kanssamme viettämässä viikkoa :)

ennenuunia-normal.jpg

Toki ohjelmassa oli vertaistuen lisäksi monenlaista luentoa ja lisäksi Pirkanmaan allergiayhdistyksestä Tuula tuli pitämään meille ruuanvalmistus-ohjausta. Tämä oli meidän perheessämme hyvä, sillä myös perheemme isä pääsi kauhan varteen. Ja minä pääsin testaamaan soijajuustoa -jollaista meille ei kotiin voida tuoda Lyylin vahvan soija-allergian vuoksi.  (salaisuutena kerrottakoon, että tämä soijajuusto ei ollut järin suuri makunautinto -ylläoleva piirakka sisältää kauraa ja soijaa..)

2013-07-03%2015.53.02-normal.jpg

Testaukseen pääsi monta reseptiä kana-kookospadasta, hannatädinkakuista ym.

muffinit-normal.jpg

Tässä myös erään perheen äidin käsissä valmistuvat vadelmamuffinit -ne olivat kaikettomia ja erittäin hyviä! Resepti seuraa varmasti blogiin asti! Maistiaisia vein Maximukselle ja Lyylillekin -tykkäsivät kovasti!

suklaapallot-normal.jpg

Suklaapalloja Kaurasta -tulen testaamaan näitä ensi viikolla quinoa-hiutaleista ja postailen ohjeen, mikäli se toimii :) Melkein samankaltaista olen joskus itsekin tehnyt tattarista, mutta näiden pallojen valmistajat pyörittelivät ne sokerissa, joka teki niistä hirmuisen hyviä! Pätkii tumman kaakaojauho/kookoshiutalepyörityksen 10-0.

piiras-normal.jpg

Ja tässä tämä kaurakerma-pohjainen ja cheezy-soijajuustoa sisältävä tomaattipiirakka. Reseptin voin lisätä, mikäli joku sen haluaa - taikinasta mainittakoon;se oli hyvin muovautuvaa ja ajattelin kokeilla versiota riisikermalla ja aidolla perunamuusilla -katsotaan.. soijajuuston sijaan luultavasti se samainen valkokastike, jota aina pizzan päällekin laitan!

 

Nyt on kerätty energiaa ja ladattu akut täyteen -monessa paikassa ei voi rentoutua ja istua valmiiseen pöytää ilman huolta lasten ruuasta. Peurungan allergiakokki teki jokaiselle lapselle sopivaa ruokaa ja yhtään vahinkoaltistusta ei viikon aikana tapahtunut! Tällaista viikkoa osaa arvostaa, kun itse päivittäin keittiössä ruokia laittaa. Nyt oli mahdollisuus heittäytyä nauttimaan, viettämään aikaa perheen kesken ja muiden perheiden kanssa.

 

Loma jatkuu vielä hetken, mutta keittiölomanen on pidetty. Tänään keittiö siirtyi jälleen ulkoilmaan Muurikka-pannun luokse, sillä Pirkanmaalla on paistanut aurinko hyvin kuumasti!

herneet-normal.jpg

Aurinkoista viikkoa :)

 

 

ps. Peurungan vieressä on perheen pienimmille Hilariushiiren maa -siellä vietimme yhden päivän, ennen kurssin alkua!

hilarius-normal.jpg