Nyt vihdoin oireeton ilta ja pääsen tuokioksi koneelle. :) Tässä päivitys tuosta Pojan Poropiirakkaversiosta (ja itsekin sitä söin). Samannäköistä, joskin rajoitetumpaa kuin tuo pelkästään gluteeniton poropiirakka.

 

1.5dl riisimaitoa/vettä

1dl tattarileseitä

1tl psylliumia

2dl maissijauhoja

1rkl perunajauhoja

0,5tl suolaa

50g sopivaa margariinia

 

Täyte:

150g paistettua poron jauhelihaa

(mausteena paprikaa, pippuria, suolaa)

1 pieni sipuli kuutioina

(1dl kesäkurpitsa raastetta)

2rkl ruohosipulia

1rkl persiljaa

 

Munamaidon korvike:

1.5dl riisimaitoa+ripaus suolaa

2-2,5rkl tärkkelysjauhoja (käytin peruna+maizena)

1rkl oluthiivahiutaleita

Valmista ensin täyte. Ruskista poron jauheliha ja mausta se oman makusi mukaisesti. Kuutioi sipuli ja lisää paiston loppuvaiheessa joukkoon. Lisää myös persilja ja ruohosipuli. Raasta kesäkurpitsa valmiiksi odottamaan.

Tee pohja. Laita vesi/riisimaito, leseet ja psyllium turpoamaan 5-10min. Lisää maissijauhot ja suola sekä nypi joukkoon sopiva margariini (tai kookosöljy+öljyseos). Sekoita tasaiseksi ja painele vuuan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohja uunissa 200asteessa 10min.

Täytä pohja ensin jauheliha-sipuliseoksella ja päälle halutessasi kesäkurpitsaraaste. Sekoita riisimaito, perunajauhot ja hiivahiutaleet ja kaada piirakan päälle. Laita uuniin 200asteeseen n.30min.

Pohjan jauhot voi vaihtaa riisijauhoihinkin :) Pohja pysyy hyvin koossa, eikä murustele -astetta rapeampaa saa, jos vähentää 0,5dl vettä ja lisää vastaavasti 50g margariinia. Itse pidän (ja poika myös) tästä leipämäisemmästä ja hyvin koossa pysyvästä pohjasta :)

 

Samaan pohjaan ollaan tehty myös kana-pakastemaissi täyte ja kinkku-paprika-suolakurkku -ilman kesäkurpitsaa :)